tiistai 28. marraskuuta 2017

Joulukirjoja

Olen etsinyt pienille lapsille sopivaa joulukirjaa, jonka avulla voisi kertoa ja muistella, millaisia asioita joulunaikaan liittyy. Suurin osa joulukirjoista on selvästi tehty vanhemmille lapsille, jotka jo jaksavat kuunnella pitkiä tarinoita.
Soiva joulukuusi ja Touhulan kirjajoulukalenteri johdattavat kohti joulun aikaa.
Tämän syksyn uutuuksista löysin pahvisivuisen kiinnostavalta vaikuttavan kirjan nimeltä Soiva joulukuusi. Siinä on leikkisä idea, kirjan voi pystyttää pöydälle kuin joulukuusen. Lisäksi siitä löytyy pieniä lapsia kiinnostava ääninappi.

Leikkisän kirjan sivuilla on etsimistehtäviä ja sen voi pystyttää kuin joulukuusen.
Soivan joulukuusen sivuilta löytyy kuvitettuna kaikki tärkeimmät jouluvalmistelut kuten pipareiden leivonta, joulukuusen haku ja -koristelu. Myös joulupukki, tontut, porot ja lahjapaketit vilahtelevat sivuilla.

Aukeamat sisältävät laskemiseen liittyviä pikku tehtäviä kuten "Löydätkö 5 jänistä, 3 kettua...", joten kirjassa riittää katseltavaa vähän vanhemmallekin joulun odottajalle.
Ääninappikirjojen tyyppivikaa potevan Soivan joulukuusen napista raikaa Kulkuset aivan liian lujaa.
Suureksi harmiksi kirjassa on vaikeasti korjattavissa oleva ääninappikirjojen tyyppivika. Kulkuset -joulurallatus soi hirvittävän kovaa. Lukuetäisyydellä kuunneltaessa sävelmä ottaa sekä aikuisen että lapsen korviin.


Pienen lapsen muisti ei riitä kunnolla edelliseen jouluun saakka, joten joulunodotus sujuisi varmasti kokonaan ilman joulukalenteriakin. Meillä ollaan kuitenkin niin innoissaan lastenkirjoista, että en malttanut olla tarttumatta ihanalta vaikuttavaan Touhulan kirjajoulukalenteriin.
Touhulan kirjajoulukalenterin luukuista löytyy Richard Scarryn aiemmin julkaistuja minikokoisia kirjoja.
Richard Scarryn kuvitukset tuovat mieleen lämpimiä muistoja lapsuudesta. Odotankin innolla, että pääsemme avaamaan yhdessä lapsen kanssa luukkuja. Joulukalenterin sisältämät kirjat ovat nimittäin ennakkotietojeni mukaan vanhoja, kokonaisia julkaisuja, mutta minikoossa. Ainakin äiti pääsee tämän kalenterin myötä taatusti joulunodotuksen tunnelmiin.

Millaisia kokemuksia teillä on kirjajoulukalentereista?

Soiva joulukuusi
Kustantaja: Tammi
Painosvuosi: 2017

Touhulan kirjajoulukalenteri
Tekijä: Richard Scarry
Kustantaja: Tammi
Painosvuosi: 2017

maanantai 13. marraskuuta 2017

Pienten lasten Viiru ja Pesonen

Viiru ja Pesonen on rakastettu parivaljakko, jonka kommelluksista on päästy nauttimaan jo 80-luvulta asti. Vihdoin viime vuonna julkaistiin ensimmäinen pienille lapsille suunnattu Viiru ja Pesonen. Pitihän se saada pian meillekin luettavaksi.
Viiru ja Pesonen piilosilla on ensimmäinen perheen pienimmille suunnattu Viiru ja Pesonen.
Kirjan sivut ovat tukevaa pahvia. Kooltaan se on juuri sopiva taaperon kanssa luettavaksi. Kuvitus on muista teoksista tuttua, ihanan kodikasta ja rehevää. Kuvissa näkyy paljon luonnosta ja puutarhasta tuttuja asioita kastelukannusta mustikanvarpuihin, jotka kiinnostavat jo taaperoa. Aivan pienimmille lapsille kuvissa saattaa olla liikaa yksityiskohtia ja vaikeammin hahmotettavia ulottuvuuksia.
Kuvitus on kodikkaan rehevää. Yksityiskohtia on paljon ja kuvakulmat vaihtelevia.
Suurin pettymys tämän muuten mainion kirjan kohdalla on tekstin runsaus. Vuoropuhelua on yksinkertaisesti liikaa eikä taapero tai välttämättä leikki-ikäinenkään pysy tarinan juonessa kiinni. Meillä kirjan tarina kerrotaan vielä omin sanoin tiivistettynä versiona. Ainoastaan loppuhuipennus luetaan kirjasta.
Kirjan loppuhuipennus ja Pesosen nikkaroima polkuauto ovat kerta toisensa jälkeen yhtä kiehtovia.
Tarina itsessään on herttainen ja pientäkin lasta kiinnostava. Viiru etsii Pesosta, kunnes viimein kanat huomaavat puusta Pesosen hatun; ehkä Pesonen on sen alla. Kirjan loppu on kerta toisensa jälkeen jännittävä ja kiehtova eikä Pesosen hatun ja Viirulle nikkaroidun polkuauton ihmettelystä meinaa tulla loppua.


Viiru ja Pesonen piilosilla
Tekijä: Sven Nordqvist
Muut tekijät: Tittamari Marttinen (kääntäjä)
Kustantaja: Tammi
Painosvuosi: 2016