lauantai 30. syyskuuta 2017

Humoristisia kirjoja pottailusta

Potta on olennainen asia ja pottailu tärkeä vaihe pienen lapsen elämässä. Olen yllättynyt, kuinka heikosti aiheesta on kirjoja saatavilla. Kirjastossa ne näyttävat olevan jatkuvasti lainassa eikä uutuuskirjojakaan satele tämän tästä.

Meille paras pottakirja on sellainen, jonka voi hankkia kotiin ihan ihka omaksi. Silloin aiheeseen on helppo palata aika ajoin tai ottaa kirja vakiolukemistoksi pottakäynneille.

Tämä arvio oli tarkoitus kirjoittaa jo keväällä, mutta pottakirjojen haaliminen on ollut odotettua työläämpää. Nyt olen onnistunut saamaan käsiini kolme kiinnostavaa ja markkinoilla olevaa pottakirjaa: Potalla, Kuka kykkii pytyllä? sekä Kaikki pienet potalle!
Näiden lisäksi kaupan hyllyillä olen nähnyt myös Piraatti-Paten ja Prinsessa Paulan pottakirjat, mutta jättänyt ne ääninapin takia vielä ostamatta. Kirjastosta olen toistaiseksi turhaan koittanut etsiä myös ihanaa Oskari -sarjaan kuuluvaa kirjaa Oskari ja potta. Olisi kiva kuulla, mitkä pottakirjat ovat olleet teillä suosikkeja? Mitä mieltä olette olleet potta-aiheisista ääninappikirjoista?


Kirjoitin jo aikaisemmin Leslie Patricellin mainioista vauva- ja taaperokirjoista täällä, joten on helppo arvata, että Potalla on ollut koko perheen ehdoton suosikki.
Kirja onnistuu olemaan juuri sellainen kuin hyvän pottakirjan kuuluukin olla. Kepeä ja hauska, jossa yksinkertaista tekstiä on sopivasti. Kuvat ovat helpot, konkreettiset ja lasta kiinnostavat. Tärkein seikka on kuitenkin se, että kirjassa asetutaan pienen lapsen tasolle. Aihe on herkkä ja joskus hankala, mutta kirja ei luo siitä painostavaa tunnelmaa vaan asiaa käsitellään ymmärtävästi ja lempeän humoristisesti.
Kirjan päähenkilö on taapero, joka pohtii menisikö potalle. Hän tarkkailee, kuinka kissa ja koira käyvät pissalla ja viimein hän päättää itsekin kokeilla.
Tarina itsessään on ennalta-arvattavissa kuten pottakirjoissa yleensäkin. Lopulta onnistumista tuuletetaan koko perheen voimin. Tätä kirjaa voi lukea muuallakin kuin potalla ja siitä jää aina hyvä mieli.


Tämän vuoden uutuuskirja Kuka kykkii pytyllä? (Jeanne Willis ja Adrian Reynolds) löytyi sattumalta kirjastosta. Kirja kuuluu edellisen tavoin humoristisiin pottakirjoihin.
Hyväntuulinen teksti on riimiteltyä ja värikäs kuvitus hupaisaa, joten kirjan luulisi kiinnostavan varsinkin jo vähän vanhempaa taaperoa tai pientä leikki-ikäistä. Meillä tämä kirja kiinnosti kuitenkin selvästi enemmän äitiä kuin lasta emmekä päässeet yhdessä kirjaa lukiessa kertaakaan paria sivua pidemmälle. Ehkä tämä on meidän taaperolle vielä liian vaativa.
Kirja on tukevaa pahvia ja siinä on kiva sivurekisteri, joka helpottaa pienen lapsen omatoimistakin lukemista. Erityismaininta tälle kirjalle käsienpesun esiin nostamisesta viimeisellä aukeamalla. Tämä tärkeä asia nimittäin näyttää tyystin unohtuneen muista pottakirjoista.


Herttaisesti kuvitettu Kaikki pienet potalle! (Sally Lloyd-Jones ja Anita Jeram) poikkeaa tyyliltään ja toteutukseltaan kahdesta edellisestä. Tämä ei ole lyhyehkö pahvikirja vaan sivuja on paljon ja ne ovat paperia. Kuvitus on herkkää, hempeää ja yksityiskohtaista. Kirja on paikoitellen kevyesti hassutteleva, mutta ei varsinaisesti humoristinen.

Sivuilla riittää lähes loputtomasti katseltavaa, joten tämä kirja sopii hyvin pitkille pottaistunnolle.
Tarina on yksinkertainen, jonka lopussa odottaa yllätys. Eläimet ovat retkellä kunnes kaikkia alkaa pissattaa ja alkaa pitkä taivallus kohti vessaa. Matkan varrella nähdään kummituksia ja muita omituisia otuksia kunnes lopussa kaivetaan kaikille potat esiin. Yksi potta jää kuitenkin vaille istujaa. Ketä odotetaan, selviää viimeisellä sivulla olevasta peilistä.
Herttaisista kuvista huolimatta tarinasta kasvaa melkein väkisinkin painostava, ainakin aikuisen ymmärryksen tasolla luettuna. Onneksi meillä lapsi ei selvästi koe tarinaa siten vaan kirja kuuluu pottaistuntojen suosikkilukemistoon.


Potalla
Tekijät: Patricelli Leslie
Muut tekijät: Sirola Rauna (kääntäjä)
Kustantaja: Lasten Keskus
Painosvuosi: 2013

Kuka kykkii pytyllä?
Tekijät: Jeanne Willis ja Adrian Reynolds
Muut tekijät:Raija Rintamäki (kääntäjä)
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä
Painosvuosi: 2017

Kaikki pienet potalle!
Tekijät: Sally Lloyd-Jones ja Anita Jeram
Muut tekijät:Raija Rintamäki (kääntäjä)
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä
Painosvuosi: 2016