Tällä kertaa esittelen poikkeuksellisesti kirjan, jonka olen saanut lukea lapselle vain kerran. Omat ja lapsen mieltymykset eriävät tämän kirjan kohdalla selvästi.
 |
| Urhon ja Onnan laastarikirjassa pääsee liimailemaan laastareita. |
Mitä mainioin idea pienen lapsen laastarivillitykseen: laastarikirja, jossa on yhä uudestaan liimattavat laastarit. Näin ainakin kuvittelin, kun huomasin syksyn uutuutena julkaistun
Urhon ja Onnan laastarikirjan.
 |
| Aiemmista Urho ja Onna -kirjoista tuttu, selkeä, graafinen ja värikäs, tyyli jatkuu myös tässä teoksessa. |
Meillä on luettu Antti Nikusen
Onna ja Urho -kirjoja aiemminkin, joten hahmot ja kirjan tyyli ovat tuttuja. Kirja itsessään ja liimattavat laastarit vaikuttivat aluksi kiinnostavan lasta kovastikin, mutta ensimmäisen lukukerran jälkeen lapsi ei ole enää halunnut lukea kirjaa. Se on hyvin poikkeuksellista meillä.
Kysyttäessä lapsi ei osaa vielä sanoa, miksi ei halua kirjaa luettavan. Oma päätelmäni on, että hän eläytyy kirjaan voimakkaasti ja hänestä tuntuu pahalta, kun Onnaan tai Urhoon tulee sattuu.
 |
| Välillä Onnan ja Urhon leikit yltyvät hurjaksi. Ja sitten saattaa sattua. |
Kirjassa on hurja meno ja sen on tarjoitus olla hauska. Itseäni se huvittaakin, mutta leikki-iän kynnyksellä oleva lapseni oli kovin vakava ja selvästi huolestunut kaverusten touhuista. Hän ihmetteli, missä on Onnan ja Urhon äiti? Ja kuka heitä lohduttaa ja hoitaa?
Tämä kirja sai meidät molemmat mietteliääksi. Se on hyvä juttu.
Oletteko lukeneet yhdessä lastenne kanssa tätä kirjaa? Millaisia ajatuksia teille heräsi?
Urhon ja Onnan laastarikirja
Tekijä: Antti Nikunen
Kustantaja: WSOY
Painosvuosi: 2018
